Ita Wegman – lääkäri ja hengennainen (osa 1/2) - Suomen antroposofinen liitto

Ita Wegman – lääkäri ja hengennainen (osa 1/2)

Ita Wegman

 

ITA WEGMAN – LÄÄKÄRI JA HENGENNAINEN

 

Osa 1/2

 

Sirkka Tausta

 

75 vuotta tulee kuluneeksi 4. maaliskuuta 2018 Ita Wegmanin kuolemasta. Tämä antroposofian merkittävimpiin pioneereihin lukeutuva antroposofisen lääketieteen uranuurtaja ja yksi Rudolf Steinerin lähimmistä työtovereista oli varsinkin Steinerin kuolemasta lähtien kiistelty voimahahmo. Hän toimi kuolemaansa asti antroposofisen lääketieteen tuomiseksi ja levittämiseksi maailmaan. Hautajaisissaan kerrottavista asioista hän oli toivonut, että hänestä sanottaisiin vain, että hän olisi aina palveleva Rudolf Steineria ja että tämä oli ollut hänen ainoa henkilökohtainen opettajansa.

Kristiyhteisön pappi J. Emanuel Zeylmans van Emmichoven (1926–2008) on valottanut Ita Wegmanin elämää neliosaisessa dokumentoidussa elämäkerrassa Wer war Ita Wegman (Kuka oli Ita Wegman), jonka kaksi ensimmäistä osaa käsittelevät Wegmanin biografiaa ja kolmas tämän roolia Antroposofisen seuran kriiseissä. Neljännellä osalla on erityisotsikko Erkraftung des Herzens. Eine Mysterienschulung der Gegenwart (Sydämen voimistaminen. Eräs nykyajan mysteerikoulutus), ja siihen on koottu koko Wegmanin Steinerilta saama mittava esoteerinen aineisto, jota Zeylmans on selittänyt ja kommentoinut.

 

Lapsuuden ja nuoruuden maisemat

Ita Wegman, syntymänimeltään Maria Hendrika, syntyi Jaavalla, silloisessa Hollannin siirtomaassa ja nykyisessä Indonesiassa, 22. helmikuuta 1876. Nuoruudessaan häntä kutsuttiin nimellä Iet, josta muotoutui myöhemmin Ita. Hänen isänsä Hendrik Wegman oli sokeriplantaasin ja -tehtaan hallintojohtaja vastaten tekniikasta, taloudesta ja sosiaalisesta alueesta, ja äiti Henriette Maria oli kotiäiti. Ita oli perheen vanhin tytär, ja hänellä oli puolitoista vuotta nuorempi sisar Charlien. Tätä nuorempi sisar kuoli jo vuoden vanhana. Perheeseen syntyi vielä kehitysvammainen poika Manta ja kuopus Henri, joka kuitenkin kuoli 9-vuotiaana. Italla oli lisäksi isänsä puolelta kolme vuotta vanhempi velipuoli Victor, jonka elämä päättyi 27-vuotiaana vuonna 1900.

1882 perhe muutti isän uuden työpaikan mukana Jaavan itäpuolelle pohjoisrannikolle. Seuraavana vuonna seudulla koettiin yksi maailmanhistorian tuhoisimmista luonnonkatastrofeista tulivuori Krakataun purkautuessa Länsi-Jaavan lähistöllä eräällä Sundasalmen saarella räjäyttäen koko saaren kappaleiksi ja aiheuttaen valtavan tsunamin. Länsi-Jaavalla menehtyi lukemattomia ihmisiä katastrofiin.

Jo lapsena Ita oli hyvin energinen, ja hänellä oli vahva itsetunto. Hän ei leikkinyt nukeilla eikä muillakaan leluilla mutta järjesti mielellään toisille lapsille leikkejä; heti kun leikki alkoi sujua, hän vetäytyi itse usein puun varjoon lukemaan tai meni puuhaamaan jotain muuta kuten hoitamaan hevosia. Temperamentiltaan hän oli isänsä tavoin koleerikko, joka saattoi helposti suuttua mutta oli muuten iloinen ja aurinkoinen luonne. Hänen energisyyttään kuvaa se, että kun hän pikkutyttönä kulki Charlienin ja Victorin kanssa hevoskyydillä kouluun, hän tarttui itse ohjaksiin, jos matka taittui hänen mielestään liian hitaasti, ja hoputti hevoset railakkaaseen raviin. Perille tultua hän antoi suitset takaisin kuskille, taputti hevosia selkään ja sanoi niille muutaman ystävällisen sanan. Koulussa hän oli hyvä oppilas ja halusi aina olla luokkansa paras. Hänellä oli hyvä muisti ja halu oppia uusia asioita, mikä oli hänelle tyypillistä koko elämän ajan.

Nuorin veli kuoli vuonna 1890 Itan ollessa 14-vuotias. Samana vuonna hän matkusti Charlienin ja vanhempiensa kanssa emämaahan Hollantiin, ja siellä tyttäret jatkoivat koulunkäyntiään Arnheimin pikkukaupungissa asuen nuorena leskeksi jääneen tuttavansa luona, jolla oli kaksi saman ikäistä lasta. Arnheimin vuodet olivat sisarille antoisaa aikaa, he saivat nauttia monipuolisesta kulttuuritarjonnasta käyden tuttavaperheen kanssa teatterissa, konserteissa ja oopperoissa. Koulun lomilla heillä oli mahdollisuus matkustella naapurimaissa, ja he kävivät Kölnissä, Berliinissä, Lontoossa ja Pariisissa vieraillen suurissa museoissa ja taidenäyttelyissä. Näinä vuosina Ita alkoi tuntea suurta kaipuuta keskieurooppalaisuutta kohtaan.

Jouluna 1894 siskokset palasivat Jaavalle. Laivamatkalla Ita tutustui nuoreen upseeriin ja kihlautui pian tämän kanssa. Elämä kulki kuitenkin toisin: sulhanen kuoli keuhkotulehdukseen, ja se oli nuorelle Italle suuri suru.

Noin 20-vuotiaana Ita ryhtyi kasvissyöjäksi vastoin isänsä tahtoa ja muutti asumaan vuoristoseudulle isänsä ostamaan taloon. Vuoristoilma oli hänen terveydelleen hyväksi, koska hän kärsi toistuvista malariakuumeista. Siellä hän viljeli vihanneksia ja kasvatti runsaasti ruusuja. Näinä aikoina hän tutustui nuoreen hollantilaiseen musiikinopettajaan Henny Steinbuchiin, jolta hän otti laulu- ja pianotunteja. Heistä tuli parhaat ystävykset, ja yhdessä he opiskelivat innokkaasti teosofiaa, mm. H.P. Blavatskyn Hunnutonta Isistä ja Mabel Collinsin kirjasia. Siihen aikaan Hollannin Taka-Intian siirtomaissa oli vilkasta kiinnostusta teosofiaa kohtaan, ja sen opeista Ita tunsi löytäneensä jotain tietoa ihmiskunnan mysteereistä, jotka kiehtoivat häntä.

Ulkoisesti Ita Wegman oli pitkä ja hoikka, huomattavan kaunis nuori nainen; hänellä oli paksut ruskeat hiukset ja kauniit harmaat silmät, ja hänen käyntinsä oli erityisen joustavaa. Luonteeltaan hän oli aurinkoinen, hyvin sydämellinen, innostunut ja huumorintajuinen koleerikko, joka saattoi nauraa varsin äänekkäästi etenkin tilannekomiikalle mutta myös saada todellisia raivonpurkauksia. Hänellä oli myös silmää nähdä, millaisia ihmiset olivat.

 

Jaavalta lopullisesti Keski-Eurooppaan

Vuonna 1900 Ita Wegman matkusti vanhempiensa kanssa Hollantiin, koska hänen isänsä oli sairastunut ja hakeutui emämaahan hoitoon. Siellä hän aloitti voimistelunopettajan opinnot ja valmistui 1902 Utrechtista. Hän jatkoi koulutusta ja sai samana vuonna Ruotsissa kehitetyn ns. ruotsalaisen hierontaterapian mukaisen lääkintävoimistelijan ja hierojan diplomin. Tästä alkoi hänen pitkä työsarkansa hoitotyön parissa, ja tämä tuolloin uusi, kiinnostusta herättänyt hierontamuoto oli sittemmin pohjana hänen kehittämälleen rytmiselle hieronnalle.

Hollannissa Ita Wegman osallistui teosofiseen toimintaan ja sai kuulla kesällä 1902 eräästä Rudolf Steinerista, joka ”kulki esoteriikassa omia teitä”. Samana syksynä siirryttyään Berliiniin jatkamaan hierontaopintojaan hän tapasi ensi kerran Steinerin. Hän oli mennyt hakemaan tietoa paikallisesta teosofisesta toiminnasta ja kohdannut Steinerin, joka oli kysynyt häneltä, mitä hän teki Berliinissä. Wegman oli vastannut opiskelevansa ja haluavansa oppia tuntemaan elämää, jolloin Steiner oli ojentanut hänelle vaieten esitelmiensä ohjelmalehtisen. Tästä kohtaamisesta Ita Wegman oli maininnut: ”Me ymmärsimme toisiamme oikein hyvin.”

Wegmanista tuli Teosofisen seuran Saksan osaston jäsen mutta Steinerin esitelmiä hän kuunteli vain harvakseen, kunnes helmikuussa 1905 kuuli esitelmän, jossa Steiner antoi esoteerisia selityksiä Goethen Taruun Käärmeestä ja Liljasta. Esitelmän jälkeen hän oli kysynyt Steinerilta, voisiko esoteerista viisautta saada lisää, ja silloin Steiner oli pyytänyt häntä tulemaan mainittuna päivänä Motzstrasse 17:ään, teosofisen toiminnan keskukseen. Siellä Ita Wegman osallistui ensi kerran tietyille kutsutuille kuulijoille pidetylle esoteeriselle tunnille ja oli saanut tunnon, että Rudolf Steiner oli ollut, on ja on oleva hänen opettajansa. Annie Besantin Hollannissa opettama teosofia oli ollut hänen mielestään kuin lapsenkengissä verrattuna Steinerin esityksiin. Näin hänestä tuli Steinerin esoteerinen oppilas ja pitkän mysteeritien kulkija.

 

Lääketiedettä opiskelemaan

Ita Wegman alkoi nyt vierailla tiiviisti Steinerin esitelmissä, ja juuri Steiner neuvoi häntä jättämään hieronnan ja alkamaan opiskella lääketiedettä. Naiset eivät vielä tuolloin saaneet opiskella lääketiedettä Berliinissä, mutta Marie von Sivers neuvoi: ”Menkää Sveitsiin, koko meidän liikkeemme tulee kuitenkin Sveitsiin!”. Steiner myös lupasi hankkia Wegmanille opinto-ohjaajan, jonka johdolla tämä saisi suoritettua opintoihin vaadittavan ylioppilastutkinnon. Ja niinpä vuonna 1906 Ita Wegman sitten muutti Zürichiin ja aloitti yo-tutkinnon jälkeen samana vuonna lääketieteen opinnot 30-vuotiaana. Zürich oli kansainvälinen kaupunki, Zürichin yliopistossakin opiskeli paljon ulkomaalaisia, ja tämä kansainvälinen ilmapiiri miellytti tätä uutta opiskelijaa. Siellä hän oli kuin kotonaan.

Helluntaina 1907 pidettiin Teosofisen seuran Münchenin kongressi, johon Ita Wegman osallistui. Steiner kuvasi hänelle 11.6.1924 kirjeessään, että hän oli nähnyt Ita Wegmanin yleisön joukossa mutta todennut samalla, että heidän välillään oli vielä silloin karmallisesti erottava linja. Tässä kongressissa Teosofisen seuran puheenjohtaja Annie Besant ja Rudolf Steiner selvittivät välinsä, ja myös Esoteerisen koulun oppilaiden oli valittava, halusivatko he kulkea Besantin itäistä tietä vai Steinerin läntistä, kristillis-rosenkreuzilaista tietä. Wegmania tämä riita ei miellyttänyt, mutta hän valitsi Steinerin edustaman tien. Hän oli merkinnyt muistiin tästä kohtaamisesta, että Steiner vaikutti kuin ”lääkäri” häntä tapaamaan tulleisiin ihmisiin, ”kuinka hän antoi ihmisten vaikuttaa itseensä, mitkä kysymykset olivat tärkeitä, mitkä meditaatiot. Hän halusi aina herättää ihmisissä hengen muistamista”, menneiden elämien muistamista. Vuonna 1909 Wegman siirtyi opiskelemaan Müncheniin kahdeksi lukukaudeksi ja sai kuunnella silloin Steinerin esitelmiä.

Jo opiskeluaikoinaan Ita Wegmanilla oli kyky tehdä intuitiivisesti diagnooseja, joita hän ei aina saanut puettua sanoiksi, niin että opiskelutoverit saivat auttaa häntä. Lääkärin diplomin hän sai vuonna 1911, ja vuotta myöhemmin valmistui hänen väitöskirjansa. Sen jälkeen hän toimi apulaislääkärinä ja lääkärinä useissa sairaaloissa Sveitsissä.

Syyskuussa 1913 hän osallistui ensimmäisen Goetheanumin peruskivenlaskuun ja oli muistellut silloin Marie von Siversin sanoja: ”Menkää Sveitsiin, koko meidän liikkeemme tulee kuitenkin Sveitsiin!” Steinerin tarkoitus oli rakennuttaa pieni sairaala Goetheanumin tuntumaan, ja hän osoitti sille tontinkin ylemmältä alueelta Goetheanumista kaakkoon, mutta hanke jäi toteutumatta. Steiner itse muutti Dornachiin kesäkuussa 1914 ja alkoi pitää puutyöverstaassa säännöllisesti esitelmiä, joita myös Ita Wegman kuunteli muualla Sveitsissä pidettyjen esitelmien lisäksi. Hän näki ja koki Goetheanumin rakentamisen, ja hänellä oli jo silloin omia potilaita Dornachissa.

 

Kohti uudenlaisia hoitoja

Vuonna 1915 Wegman aloitti naistentauteihin erikoistumisen ja valmistuttuaan avasi 1917 Zürichissä oman vastaanoton, jossa hän pystyi antamaan myös hierontaterapiaa ja kylpyjä sekä sijoittamaan muutaman potilaan pidempään hoitoon. Hän pyrki soveltamaan työssään Steinerin oppeja ja oli jo silloin tehnyt ensimmäiset misteliuutteensa syövän hoitoa varten. Niitä hän alkoi käyttää vastaanotollaan kysyttyään Steinerilta neuvoa muutaman syöpäpotilaansa hoidosta. Hän sai tänä aikana konsultointiapua Steinerilta.

Euroopassa alkoi raivota 1918 Espanjan tauti, raju influenssaepidemia, johon Ita Wegmankin sairastui vaikeasti ja sai keuhkokuumeen. Ollessaan korkeassa kuumeessa hän sai Marie Steinerilta kirjeen, jossa tämä kertoi saavansa käyttöön Arlesheimista talon, johon hänellä oli tarkoitus perustaa toipilaskoti, ja pyysi Wegmania sen johtajaksi. Ita Wegman kuitenkin vastasi, ettei tuntenut olevansa vielä valmis ja ehdotti toista henkilöä tilalle. Tämä hanke, jota myös Rudolf Steiner oli tukenut – sen Ita Wegman sai kuulla vasta myöhemmin – raukesi ja taloon perustettiin vierasmaja Goetheanumissa vierailijoille, ja myöhemmin Wegmankin yöpyi siellä joskus.

Itävaltalainen kemisti tri Oscar Schmiedel muutti Dornachiin maailmansodan päätyttyä ja järjesti sinne pienen laboratorion, jossa hän alkoi valmistaa lääkkeitä Steinerin ohjeiden mukaan. Ita Wegman keskusteli hänen kanssaan vuonna 1919 mistelipreparaatin valmistamisesta, ja heidän välilleen kehittyi tiivis yhteistyö, mikä johti myöhemmin lääkelaboratorio Futurumin, nykyisen Weledan perustamiseen Arlesheimiin.

Tänä samana vuonna Ita Wegman perusti lääkärikollegansa Anna Baltischwilerin kanssa Zürichiin yksityisklinikan, jossa oli 22 vuodepaikkaa. Wegman kävi Steinerin kanssa tärkeän keskustelun, jossa Steiner ilmoitti, että ajat olivat silloin vaikeat eikä hän voisi enää antaa Wegmanille neuvoja vaan tämän olisi tehtävä omilla voimillaan se, mitä olemuksestaan käsin halusi tehdä. Näihin aikoihin Steiner panosti voimakkaasti sosiaaliseen virikkeeseen, ja se tarttui Ita Wegmaniinkin. Loppuvuodesta hänellä oli jo suunnitelmissaan perustaa oma klinikka antroposofisesta virikkeestä käsin. Siihen aikaan myös Oscar Schmiedel oli tehnyt aloitteen sairaalan rakentamisesta laboratorioineen ja yrttiviljelmineen sille varatulle tontille, kylläkin ilman Wegmania, mutta suunnitelma kariutui rahoitusvaikeuksiin. Schmiedel myös ehdotti lääkäreille tarkoitetun kurssin pitämistä, ja se toteutui pääsiäisenä 1920 kolme viikkoa kestäneenä ns. Steinerin ensimmäisenä lääkärikurssina. Siellä Ita Wegman tapasi lääkäri Hilma Waltersin, joka lupautui yhteistyöhön hänen kanssaan tulevalla klinikalla ja antoi sittemmin merkittävän työpanoksensa antroposofiselle lääketieteelle.

 

Oma klinikka Arlesheimiin

Zürichin klinikan vuokrasopimus päättyi syyskuussa 1920, ja siihen mennessä Ita Wegman oli jo löytänyt klinikkaa varten Arlesheimista pienen talon puutarhoineen, jonka hän osti ja ilmoitti siitä heti Steinerille. Itse hän avasi vastaanoton lähemmäs Dornachia Baseliin vuodenvaihteessa. Arlesheimin 12–15 -vuodepaikkainen klinikka oli remontin jälkeen valmis kesäkuussa 1921, ja silloin Steiner kutsuttiin tutustumiskäynnille. Steiner oli ollut tyytyväinen näkemäänsä ja sanonut olevansa valmis yhteistyöhön. Hän osallistui siitä lähtien sairastumiseensa asti niiden potilaiden konsultointiin, joiden kohdalla lääkärit tarvitsivat lisäneuvoja, tehden diagnooseja ja antaen hoito-ohjeita. Steiner myös antoi klinikalle nimen Kliinis-terapeuttinen klinikka ja valmisti siitä esitteen. Nimi pysyi samana vuoteen 1971 asti, jolloin siitä tuli Ita Wegman -klinikka, ja vuonna 2014 edelleen Klinik Arlesheim, kun Ita Wegman-klinikka ja Lukas-klinikka fuusioituivat.

Ita Wegman ei pyrkinyt perustamaan uutta lääketieteellistä suuntausta vaan laajentamaan silloista lääketiedettä. Klinikkaa laajennettiin myöhemmin, uusia työntekijöitä tuli mukaan ja kaikki elivät yhteisöelämää. Wegman saattoi lähettää jonkun lääkärin keräämään lääkekasveja puutarhasta tai auttamaan laboratoriossa hoitotyön ohessa, jos tarve vaati. Itse hän osallistui niin paljon kuin mahdollista hoitamiseen, hän oli mm. erinomainen hieroja, jonka hieromiskäsittelyä potilaat ovat muistelleet ainutlaatuisena kokemuksena. Kylpyjä, kääreitä ja hauteita käytettiin, ja Wegman oli hyvin kekseliäs soveltamisessa. Joskus potilasta hoidettiin vaikkapa pesemällä hänet auringon lämmittämällä vedellä tai antamalla aurinkokylpyjä, tosin vain rajoitetusti, koska ne heikentävät eetterikehoa. Samoin annettiin hoitoeurytmiaa, jonka perusteet Steiner oli esittänyt huhtikuussa 1921, maalaus- ja musiikkiterapiaa siihen kehitetyillä uusilla soittimilla. Henkistä ravintoa Wegman ja työtoverit saivat Steinerin Dornachin esitelmistä, joita he kävivät kuuntelemassa. Kaikilla hoitohenkilöillä ei ollut edes omaa huonetta, ja Ita Wegmankin nukkui pienessä vastaanottohuoneessa. Kesällä 1924 puutarhaan pystytettiin Steinerin aloitteesta hänen itsensä piirtämä kaksikerroksinen talo, johon Wegman muutti asumaan niiden kanssa, joille ei ollut tilaa klinikalla. Steinerin aikomuksena oli siirtää talo myöhemmin Goetheanumin tuntumaan lähelle suunniteltua sairaalaa. Ita Wegman oli toivonut, että. hänen kuolemansa jälkeen ainakin hänen käytössään olleisiin huoneisiin perustettaisiin kirjasto, jotta hänet muistettaisiin, ja nykyään talon alakerrassa on Ita Wegman -arkisto.

Puutarhassa viljeltiin lääkeyrttejä ja vihanneksia dieettikeittiöön, Steinerin maatalouskurssin jälkeen biodynaamisesti, ja Oscar Schmiedel valmisti potilaiden lääkkeet laboratoriossa, joka sijaitsi klinikan vieressä Wegmanin ostamassa talossa – nykyisessä Weledassa – josta hän ensin vuokrasi tilan Schmiedelille ja myi sitten talon laboratoriolle. Rudolf Steiner ja Ita Wegman olivat tuotannon valvojia. Siellä työskenteli myös muita tutkijoita, kuten kemian tohtori Rudolf Hauschka, joka perusti myöhemmin Walan lääketehtaan.  Samoin klinikalla työskenteli lääkäri Alexander Leroi, joka perusti vuonna 1963 vaimonsa Rita Leroin kanssa Lukas-klinikan Arlesheimiin.

Steinerin konsultointien myötä potilaita virtasi yhä enemmän, ja klinikka menestyi niin hyvin, että vuonna 1922 Ita Wegman hankki Arlesheimista pienen maatilan, jossa alettiin viljellä kasveja ja tuottaa omaa maitoa terveellistä ruokaa varten. Siitä tuli vuonna 1924 ensimmäinen hoitopedagoginen hoitokoti Sonnenhof, sillä klinikalle tuli myös lapsipotilaita, joista osa vaati erityishoitoa. Näiden lasten parissa Wegman oli mielellään; hän oli itse hoitanut omaa kehitysvammaista veljeään Jaavalla.  Pääomaa näihin hankkeisiin Wegman sai Hollannista: hän sai ihmisiä osallistumaan toimintansa tukemiseen.

 

Intensiivistä yhteistyötä Steinerin kanssa

Antroposofisessa liikkeessä ilmenneet kriisit johtivat siihenkin, että Steineria oli vaikea tavoittaa, mutta sen sijaan yhteistyö hänen ja Ita Wegmanin välillä tiivistyi tiivistymistään. Sitä kuvaa Oscar Schmiedelin kertomus eräästä tapaamisesta, jossa olivat olleet läsnä hänen lisäkseen Ita Wegman, Albert Steffen, Walter Johannes Stein ja Guenther Wachsmuth. He olivat yhdessä pohtineet tulevaisuutta, ja Wachsmuth oli todennut: ”Me voimme vain liittyä lujasti tri Wegmaniin, sillä hän on tällä hetkellä ainoa yhteytemme Steineriin.”

Goetheanumin järkyttävän palon uudenvuodenyönä 1922/23 Wegman koki paikan päällä ja vietti aamuyön ja aamun Steinerin kanssa läheisessä pienessä puumökissä, kun Steinerin terveys oli uhannut romahtaa. Hän oli silloin kokenut, että nyt hän halusi antaa itsensä Rudolf Steinerin tarkoitusperien käyttöön, ja jo uudenvuodenpäivänä perusti muutaman muun kanssa toimikunnan uuden Goetheanumin rakentamista varten. Tultuaan Wegmanin kanssa aamukahdeksalta raunioille Steiner oli ilmoittanut, että uusi Goetheanum rakennetaan.

Goetheanumin palon aikana Ita Wegman oli saanut aavistuksen siitä, että Rudolf Steiner oli ollut hänen opettajansa vanhoina aikoina, ja tämä aavistus oli varmistunut seuraavien kuukausien kuluessa. Elokuussa 1923 Steiner esitelmöi Walesissa Penmaenmawrin Summer Schoolissa, ja siellä Wegman oli sanonut Steinerille, että he olivat tunteneet toisensa jo kauan. Steiner oli vahvistanut sen todeksi ja kertonut hänelle heidän yhteisen kohtalontiensä. Sen jälkeen heidän välillään alkoi tiivis okkulttinen yhteistyö, Steiner antoi oppilaalleen lukuisia meditaatioita ja harjoituksia, myös karman muistamista varten, hengen muistamista varten.

Jo pitkään Steiner oli toivonut, että joku lääkäri olisi kirjoittanut käsikirjan uusista hoitosuuntauksista, mutta kukaan ei ollut uskaltanut ryhtyä puuhaan, joten hän päätti tehdä sen itse Ita Wegmanin kanssa. Goetheanumin palon jälkeen hän oli työskennellyt yhä intensiivisemmin lääketieteen parissa, ja Wegman oli esittänyt hänelle toiveen luoda uusi mysteerilääketiede, harjoittaa lääketiedettä niin kuin ennen mysteereissä. Vanhoissa mysteereissä lääkärit olivat olleet vihittyjä ja sairauksien ja parantamisen oli nähty olevan yhteydessä koko kosmokseen ja luonnonkuntiin. Kirjan kirjoittamisaie oli samalla Steinerin vastaus tähän toiveeseen, ja Wegmanin tiivistyneen esoteerisen koulutuksen tarkoituksena oli myös valmentautua yhteiseen kirjaprojektiin. Kirjoitustyö alkoi syksyllä 1923, ja käsikirjoitus valmistui seuraavan vuoden elokuussa. Työn aikana Steiner kävi pitkiä keskusteluja Wegmanin kanssa, ja he meditoivat yhdessä. Parantamisen perusteet ilmestyi 1925.

 

Joulupäivien uusi suunta

Antroposofinen seura uudistettiin ja perustettiin uudelleen Joulupäivillä 1923/24. Steiner itse ryhtyi uuden seuran johtokunnan puheenjohtajaksi, ja Wegmanista tuli johtokunnan sihteeri sekä perustetun Vapaan hengentieteellisen korkeakoulun Lääketieteellisen osaston johtaja. Hän oli itse epäillyt omia kykyjään: ”Mitä minun on sitten tehtävä kaikkien noiden älykkäiden lääkärien kanssa?” mutta oli ottanut tehtävän vastaan. Lisäksi Steiner oli johtava yhdessä hänen kanssaan uutta Vapaan hengentieteellisen korkeakoulun kolmiluokkaista esoteerista koulua. Hänen nimityksensä Seuran johtopaikoille oli monelle yllätys, eikä sitä ymmärretty. Joulupäivien aikana Steiner piti iltaisin esitelmäsarjan kohtalonyhteyksistään mainitsematta kuitenkaan senaikuisia nimiä. Esitelmien tarkoitus oli herättää kuulijoissa hengenmuistia näistä yksilöllisyyksistä ja siitä, että he itsekin olivat olleet joskus aiemmin tekemisissä näiden yksilöllisyyksien kanssa – mutta vain harvoille valkeni, että esitelmät olivat omaelämäkerrallisia. Näillä esitelmillä Steiner myös halusi tuoda antroposofien tietoisuuteen omaa erityistä suhdettaan Ita Wegmaniin.

Kliinis-terapeuttinen klinikka oli myös liitettävä Goetheanumiin kuuluvaan Goetheanumvereiniin, jossa hoidettiin taloudelliset asiat. Samoin teki Marie Steiner oman filosofis-antroposofisen kustantamonsa kanssa, koska Steinerin toteamuksen mukaan ”kaiken henkilökohtaisen on loputtava”.

Ita Wegman oli hyvin päättäväinen tahtoihminen – Steiner luonnehti häntä tekojen ihmiseksi – ja teki aina niin kuin oikeaksi näki, mikä ei aina ollut helppoa yhteistyökumppaneille. Mutta hän oli sydämellinen ja lämmin potilaita ja työtovereita kohtaan, joista jälkimmäisiä hän auttoi neuvoillaan ja tuellaan jättämättä pulaan ja huolehti heidän jaksamisestaan ja levontarpeestaan. Hän myös inspiroi olemuksellaan muita ja herätti rauhallisella katseellaan luottamusta potilaissa ja ympäröivissä ihmisissä. Hänellä oli organisointikykyä ja hyvä taju talousasioissa, mistä oli paljon hyötyä uusia hoitolaitoksia perustettaessa. Wegman oli intohimoinen matkailija ja seurasi kiinnostuneena maailmanpolitiikkaa, jopa kuolinvuoteellaankin hänet piti pitää ajan tasalla toisen maailmansodan itärintaman tilanteesta. Hän eli aina vahvasti keskuksestaan käsin, ja hänellä oli rohkeutta parantaa, kuten Steiner asian ilmaisi tarkoittaen sitä, että lääkäri ei kavahda parantamisessaan sitä, että hoito täytyy etsiä monimutkaisista luonnontapahtumista, eikä sitä, että ihmisen terveys- ja sairastumisprosessit ovat monimutkaisia. Zeylmans mainitsee myös, että Ita Wegmanilla oli erityistä sydänälyä, korkeaa sydämen kykyä, joka on peräisin Pyhästä Hengestä ja vaikuttaa tulevaisuutta luovasti sosiaaliseen ja henkiseen elämään. Juuri tätä sydänälyä Steiner piti tärkeänä esoteerisessa elämässä ja halusi vahvistaa sitä antroposofisessa liikkeessä, ja senkin takia hän otti Wegmanin rinnalleen esoteeriseen työhön. Eräässä tapaamisessaan Marie Steinerin ja Ita Wegmanin kanssa Steiner oli tuonut esille, että Marie Steiner on läsnä kaikessa, mikä koskee Antroposofista seuraa ja sen toimintaa, ja tri Wegman on läsnä, koska on muitakin piirejä, joissa ihmiset hoitavat sisäistä elämää.

Joulupäivien jälkeen Wegman seurasi Steineria esitelmämatkoille Eurooppaan, koska Steiner oli vaatinut kaikkien johtokunnanjäsenten läsnäoloa esitelmissään. Mm. Pariisissa hän vieraili toukokuussa 1924 yhdessä Steinerin kanssa muutamia kertoja Louvren museon assyrialaisella osastolla, Notre Damessa ja Sainte Chapellessa, jossa käytiin 1200-luvulla kiivaita väittelyjä Sorbonnen yliopiston dominikaaniopettajien ja arabialaisuuden edustajien välillä. Wegman hoiti myös Steinerin dieettiruokailun näillä matkoilla, sillä Steiner oli saanut uudenvuodenpäivänä 1924 hyvin voimakkaan mahakatarrikohtauksen, Zeylmansin tutkimusten ja selvitysten mukaan ei kuitenkaan ulkopuolisen myrkyttämänä, kuten huhuttiin pitkään, vaan oman herkistyneen vatsansa takia, ja sitä Wegman hoiti dieettiruualla. Lääketieteestä pidettiin kurssit tammikuussa ja huhtikuussa, hoitopedagogiikasta kesäkuussa ja pastoraalilääketieteestä syyskuussa 1924. Steiner piti Koberwitzissa kesäkuussa 1924 maatalouskurssin ja pyysi sen jälkeen Wegmania myös Maatalousosaston johtajaksi, mutta siitä tämä kieltäytyi vedoten runsaaseen työmääräänsä.

Efesoksen mysteerit

Joulupäivien iltaesitelmissä ja Englannissa elokuussa 1924 lääkäreille pitämissään esitelmissä Steiner puhui Efesoksen mysteereistä. Niissä mysteeriopettajat kertoivat mysteerioppilailleen luonnosta ja tähtien vaikutuksista erityisesti kasveihin, ja sen jälkeen toimitettiin illansuussa kuunjumalatar Artemiksen patsaan edessä uhrikultti, jonka aikana saatiin imaginaatioita ja katsottiin kuunsfääristä jumalallisten olentojen toimintaa luonnossa. Sitten opettaja ja oppilas kulkivat pareittain kasvipuutarhassa keskustellen syvällisesti. Näillä kuun ja tähtien loisteessa käydyillä keskusteluilla valmisteltiin inspiraatioita, joiden myötä oppilas sai keskusteluja seuranneen temppeliunen aikana etsittyjä tietoja kasveista. Opettaja ja oppilas saivat erilaisia tietoja. Oppilas pääsi Persephonen, Demeterin tyttären luo aliseen maailmaan ja kohtasi Plutonin ja sai tietää esim. kasvinesteistä, niiden virtaamisesta alhaalta ylös. Opettaja sai katsoa muotovoimia, ja näin opettaja ja oppilas oppivat toisiltaan. Artemis-kultti johti luonnontietoon. Nyt tämä vanha Artemis-kultti tuli laajentaa koskemaan ihmisen elimiä, ja sen Steiner aloitti yhteistyössä Wegmanin kanssa. Ennen kuin se oli mahdollista, vihityn ja lääkärin, hänen oppilaansa, välillä vallinneen karman oli täytynyt tasoittua. Lääkärin ”täytyy pystyä nykyisessä elämässään ottamaan käyttöön voimia menneistä inkarnaatioista”, ja silloin hän voi tutkia tutkittavaa kohdetta. Tällaisilla intuitiivisilla voimilla lääkäri/vihkimyslääketieteen oppilas oppii tuntemaan ihmisen elimet ja niiden vaikutukset ja yhteistoiminnan ihmisessä. Opettaja voi puolestaan tutkia tällöin planeettojen salaisuuksia, ja näin saadut henkiset tiedot saadaan säilytettyä muistissa yhdessä käydyillä keskusteluilla, sillä henkiset havainnot katoavat nopeasti mielestä.

”Emmekö me voi perustaa mysteerikoulua?” oli Ita Wegman kysynyt Steinerilta sen jälkeen, kun tämä oli puhunut Torquayssa Efesoksen mysteereistä. ”Se ei käy niinkään helposti. Henkisen maailman täytyy tahtoa sitä, ja täytyy olla ihmisiä, jotka ottavat sen vastaan”, oli Steiner vastannut.  Lontoossa hän oli jo kertonut kysyneensä asiaa arkkienkeli Rafaelilta ja saaneensa myöntävän vastauksen uudistaa vanha tapa pyhästi arvokkaalla paikalla. Ita Wegmanin oli etsittävä henkisiä ihmisiä, jotka haluaisivat kuunnella Rafaelia. Tämä projekti jäi kuitenkin alkuunsa Steinerin poismenon takia.

Steinerin itsensä suhde Ita Wegmaniin oli kehittynyt hyvin läheiseksi. Hän kutsui tätä mysaksi, joka tarkoittaa Efesoksen Artemis-temppelin papitarta 400-luvulla eKr., tai mysa-Itaksi. Jos Steiner oli matkustanut pois, Wegmanin oli meditoitava tiettyyn aikaan ”Elän sinun meditaatiossasi”, ja näin he saivat henkisen yhteyden toisiinsa. Heidän suhteensa oli mysteeriopettajan rakkautta mysteerioppilastaan kohtaan, eikä sen pitänyt millään muotoa vaikuttaa Steinerin suhteeseen Marie Steineriin. 11.6.1924 Steiner kirjoitti Ita Wegmanille: ”Henkiset mahdit, joiden ilmaus antroposofia on, katsovat hyväntahtoisesti, rakastaen, kuinka tukeudun nykyisin rakkauteen, jota tunnen Sinun suuresti arvostamaani sieluasi kohtaan. Ja se rakkaus on minulle vahvin tuki.” 12.6.1924 päivätyssä kirjeessään hän kirjoitti Wegmanille, että heidän suhteessaan vallitsee karma, sellainen karma, jonka hän ”ei todellakaan haluaisi olevan toisin”.

 

Viimeinen talvi Steinerin omalääkärinä

Syyskuussa 1924 Steiner joutui sairasvuoteelle, ja hänen toivomuksestaan Ita Wegman muutti hänen ateljeehensa häntä hoitamaan. Steiner oli teettänyt hänelle pienen huoneen ateljeen yhteyteen, ja siinä hän asui seuraavan talven ja pystyi tarvittaessa hoitamaan yölläkin. Wegman kutsui vielä myös lääkärikollegansa Ludvig Nollin hoitoavuksi. Marie Steiner kävi ateljeessa päivittäin Dornachissa ollessaan, ja Steiner seurasi hänen matkojaan, teki eurytmiamuotoja ja antoi hänelle meditaatioita. 27.2.1925 Steiner kirjoitti Marie Steinerille: ”Se, että karma tuo lähelleni muitakin ihmisiä, on juuri karmaa. Ja sairaushan on nyt osoittanut, kuinka tämä karma on viiltävää. Mutta Sinä ymmärrät sen, ja se on minulle siunaus.”

Steinerin kaikkein lähimpinä työtovereina Ita Wegman ja Marie Steiner ovat joutuneet oppositioasettelujen kohteeksi. Flensburger Heften haastattelussa Zeylmans toteaa, että paneutuessaan Ita Wegmanin elämään hänelle oli tullut tarve syventyä myös Marie Steinerin elämänkulkuun. Hän oli havainnut Marie Steinerin olleen äärimmäisen tärkeä Rudolf Steinerille vuosina 1902–20 ja Ita Wegmanin puolestaan vuosina 1921–25. Hän näki, että Marie Steiner oli Steinerille sielullisesti tärkeä, kun taas Ita Wegman oli korvaamaton hengen alueella.

Sunnuntaina 29. maaliskuuta 1924 Steiner oli herännyt kipuihin, ja kun kivut olivat iltapäivällä uusiutuneet, Ita Wegman oli päättänyt silloin ilmoittaa tilanteesta Marie Steinerille, joka oli ollut Stuttgartissa. Hänen antamaansa viestiä ei ollut kuitenkaan välitetty selvästi eikä autoa ollut saatu käyttöön tarpeeksi ajoissa, niin että Marie Steiner palasi Dornachiin muutamia tunteja Steinerin poismenon jälkeen. Aamuyöstä Steinerin kivut olivat palanneet, ja Ita Wegman ja Ludvig Noll olivat heti antaneet Steinerille hänen itsensä neuvoman hoidon, mutta hänen tilansa oli heikennyt. Ita Wegmanista oli näyttänyt siltä kuin poismenon ratkaisu olisi tehty viime hetkellä, ja kun se oli tapahtunut, Steiner oli lähtenyt pois maan päältä ilman pienintäkään yritystä jäädä. Viimeiset lempeät sanansa hän oli osoittanut Ita Wegmanille.

Artikkelin jälkimmäinen osa on julkaistu Takoja terveys-teemanumerossa 2/2018