Yhdessä eteenpäin (Etusivu 4/2017)

YHDESSÄ ETEENPÄIN
(Takojan 4/2017 Etusivu-kirjoitus. Lehti ilmestyy 21.12.2017)

Vuodenvaihde antaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden päätteeksi tilaisuuden kohottautua arkielämää laajempiin näkymiin. Mitkä ovat Suomen henkiset tehtävät Euroopassa ja maailmassa?
Rudolf Steiner uskoi Suomessa vieraillessaan 1912 tämän kansakunnan tulevaisuuteen, koska hän näki suomalaisten kantavan tärkeätä menneisyyden perintöä, joka ei saa puuttua tulevaisuuden Euroopasta.
Mutta entä jos kansakunta unohtaa henkisen tehtävänsä? Jos läntinen tekniseen ja aineelliseen hyvinvointiin tähtäävä materialismi nielaisee mielet? Uhkaako tämä tilanne silloin jopa Suomen henkistä olemassaolon oikeutta?
Itsenäisyyden 100-vuotismerkkipäivä antaa erityisen oikeutuksen tutkailla Suomen tilannetta myös astrosofisesti, niin kuin Timo Kalliokoski tässä numerossa tekee. Itse en tunne tätä tutkimusalaa, mutta se mitä Timo Kalliokoski nostaa esille on kiinnostavaa ja hyvin järjellistä.

Nämä suuret, jokapäiväisyyden ylittävät kysymykset ovat nousseet elävästi esiin Harrie Salmanin Suomessa pitämissä esitelmissä, joita tässäkin lehdessä on kirjallisessa muodossa. Myös huoli Euroopan tulevaisuudesta tuli esille. Tietty amerikkalaistuminen on tosiasia, ja se on ulottumassa yhä syvemmälle yhteiskuntien rakenteisiin. Tätä puolta analysoi Pentti Kananen artikkelissaan, joka jatkaa viime numeron tarkasteluja.
Tarkastellessaan Rudolf Steinerin yhteiskunnallista toimintaa ratkaisevana aikana vuoden 1917 tienoilla Salman dokumentoi Rudolf Steinerin huolen siitä, että Eurooppa menettää oman olemuksensa. Steinerin vastaus tähän oli hänen yhteiskunnallinen toimintansa, jossa hän erityisesti painotti tarvetta korvata yhtenäisvaltio kolmeen toiminta-alueeseen jakautuneella järjestelmällä, jossa kulttuuri, oikeus ja talous huomioidaan niiden omien erityslaatujen perustalta niiden toimintaa vastaavalla tavalla.

Voimme siis kysyä, mikä on Euroopan henkinen tehtävä? – Ensi askel voi olla herääminen läntisen markkinaliberalismin vaaroihin, mutta se on vasta asian negatiivinen puoli, joka ei itsessään johda vielä mihinkään. Positiivinen vastaus olisi tasapainon etsiminen läntisen teknologis-aineellisen tulevaisuudenkuvan ja Aasian henkiseen keskittyneiden tulevaisuuskuvan välillä.
Euroopan tasapainotehtävä korostaa kolminaisuuksia tiedostavan ajattelun merkitystä; sitä Steiner nimitti mikaeliseksi ajatteluksi. Kuten Jukka Kuoppamäen Itämeren mysteereitä käsittelevästä artikkelista ilmenee, suomalaista sielua kasvatettiin eteerisellä alueella eetterimaantieteellisesti kolminaisuutta kantavaksi, niin että ajattelun, tunteen ja tahdon alueet voivat tulla tasapainoisesti tiedostetuiksi. Kalevala ilmentää tätä suomalaista laatua.
Siten suomalaisilla voisi olla Euroopassa kolminaisuuksia ymmärtämään auttavan tasapainottajan tehtävä – yhteiskunnallisesti, diplomaattisesti, siltana idän ja lännen välillä.

Sosiaalisesti haasteena on musta-valkoajattelun ja -kokemisen ylittäminen, vihapuheena ja aggressiivisuutena ilmenevän oireilun muuntaminen mielekkääksi kommunikaatioksi. Suomalaisillakin on vielä paljon tekemistä kehittää rakentavan, erilaisuuksia sietävän kommunikaation kykyjä. Se on suomalaisuuden varjon tiedostamista, josta Harrie Salman puhuu artikkelissaan suorasanaisesti, nähden ulkopuolelta tulleena suomalaisuutta tältäkin puolelta.
Kun kysyin Salmanilta, minkä hän näkee tietoisuussielun merkittävämpänä tunnusmerkkinä, hän mainitsi kyvyn tarkastella itseään myös ulkoapäin, voida nähdä ja myöntää omat piirteensä silloinkin, kun ne eivät ole miellyttäviä, ja näin lähestyä tosiasioita myös oman sielun kentällä. Rehellisestä itsetuntemuksesta kaikki lähtee.

Eläinradan voimiin perustuvassa tarkastelussaan Terhi Takanen ja Sari Komulainen katsahtavat yhteisöllisen välittämisen (Neitsyen) ja eheyttävän kohtaamisen (Kalojen) voimia. Ihmisen valtava tehtävä on koettaa vaalia ja yhdistää itsessään henkilökohtaista, yhteisöllistä sekä koko maailmankehitykseen kuuluvaa. Tämä tekee ihmisestä ihmisen, ja tässä emme saa luovuttaa, miten mahdottomalta se välillä tuntuukin. ”Kuntosaliharjoitteluna” ehdotetaan ottamaan omaan ohjelmaan säännöllisesti keskustella ihmisten kanssa, joiden tietää omaavan vastakkaisia näkemyksiä kuin itsellä. Kaikkien täytyy mahtua samaan maailmaan!

Tiede on ainakin humanistisella puolella alkanut ottaa todesta sen, että meidän ”normaalina” tuntemaamme, sanomalehdistä tuttuun maailmaamme kuuluu myös ihmisten kokemuksia, joita voi nimittää yliluonnollisiksi, rajakokemuksiksi tai vaikkapa kummiksi kokemuksiksi, niin kuin syksyllä ilmestyneissä kolmessa kirjassa on tehty.
Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittamaan kirjaan Mielen rajoilla. Arjen kummat kokemukset sekä uskontotieteilijä Terhi Utriaisen kirjaan Enkeleitä työpöydällä. Arjen ja lumon etnografiaa palaamme toivon mukaan ensi vuonna; tässä numerossa esitellään Jeena Ranckenin teos Yliluonnollinen kokemus: Tulkinta, merkitys ja vaikutus.
Tämän humanistisen tieteen ja sosiologian avautumisen tavallisuudesta poikkeaville kokemuksille voi nähdä hyvänä alkuna. Tiedehän pyrkii ennakkoluulottomuuteen ja innovatiivisuuteen, mutta on silti vierastanut omia paradigmojaan koettelevia asioita, kuten Leo Näreaho arviossaan tuo esiin. Tällä humanistisella linjalla ei lähdetä liikkeelle ensisijaisesti totuusolettamasta vaan tarkastellaan kokemuksia ikään kuin tarinoina ja havainnoidaan kokemusten vaikutuksia ihmisiin. Tällöin tulkinnasta tulee avaraa ja suvaitsevaista, mutta Mielen rajoilla -kirjaa lukiessani välillä turhauduin siitä, että tulkinnat olivat kuin omia kupliaan. Heräsi kysymys, kohtaavatko kokemukset ja tulkinnat ollenkaan?

Jukka Kuoppamäki on kirjoittanut rohkeasti antroposofis-kristillisiä ulottuvuuksia esille tuovan Totuudenetsijän käsikirjan. Se voi todellakin tuoda tärkeitä ajatuksia monen sellaisen ulottuville, jota antroposofia muuten ei ole tavoittanut.

Suomalaistakin suomalaisemmasta aihepiiristä, ihmis- ja puumailman suhteesta, kirjoittaa Riia Saari. Metsä ja sen puut ovat suomalaiselle tärkeä henkireikä ja elämänelementti, mutta silti me kiireessämme ja itsekeskeisyydessämme usein unohdamme nämäkin veljemme.

5.12.2017
Pentti Aaltonen