Tietoisuuden kysymyksiä (Takoja-Etusivu 3/17)

Oppia katsomaan sitä, mikä todella on, sen sijaan että suuntautuu siihen, mikä on oman mielen mukaista – suunnilleen näin filosofi ja antroposofi Martin Kollewijn kiteyttää tietoisuussielun asenteen haastattelussaan tässä lehdessä (= Takoja 3/2017).

Tietoisuussielun kehittäminen on aikamme ihmisten tärkein tehtävä. Voisi sanoa lainomaisuutena, että siellä missä erimielisyydet ja ristiriidat pääsevät hallitsemaan ihmisten tai yhteisöjen suhteita, on jääty ymmärryssielun valtaan ja on puute nimenomaan tietoisuussielun laadun vaikutuksesta. Yhteisöllisyyden suuremman voiman ilmituomiseen tulevaisuudessa tarvitaan tosin vielä korkeamman laadun, henki-itsen kehittämistä. Tästä Kollewijn sanoo: ”Ymmärryssielu on taipuvainen pitämään vastustajaa vihollisena ja demonisoimaan hänet. Siinä määrin kuin onnistutaan muuntaen integroimaan vastustavat voimat, muodostuu henki-itsen voima.”

Tietoisuussielu kykenee tuomaan yhteen aistien ja sielun saamat havainnot sekä toisaalta niitä tiedostavan ajattelun. Johann Wolfgang von Goethe toteaa värioppia koskevissa tarkasteluissaan: ”Koko aistimaailmassa on ylipäätään kyse asioiden suhteesta toisiinsa, ennen kaikkea kuitenkin merkittävimmän maanpäällisen asian, ihmisen suhteesta muuhun maailmaan. Sen kautta maailma jakautuu kahteen osaan ja ihminen asettuu subjektina objektia vastaan.” – Näissä sanoissa on myös Rudolf Steinerin tietoteoreettisen tarkastelutavan lähtökohta, ja tämä jakautuminen voidaan ylittää itsensä kokevassa ajattelussa.

Olemme saaneet tähän lehteen ­tärkeän otteen Goethen luonnontieteellisestä tutkimuksesta Väriopista, ja myös kääntäjän Pirkko Holmbergin johdantotekstin. Värioppi ilmestyy suomeksi lähiaikoina.

 

Tietoisuussielun ominaisuuksia tarvitaan varmasti lähestyttäessä perustulon kysymystä, joka on ollut esillä julkisuudessakin viime aikoina. Kahdessa lyhyessä artikkelissa lähestytään tätä kysymystä. Harrie Salman toteaa: ”Perustulosta käytävä keskustelu osoittaa että tietoisuudellamme on tarve ylittää se ideologinen este, jonka mukaan teemme työtä vain oman itsemme hyväksi.” – Saksalainen Götz Werner on esittänyt konkreettisia ehdotuksia siitä, miten yleinen vastikkeeton perustulo voitaisiin toteuttaa.

Tietoisuuskysymys on myös uudenlaisen johtajuuden soveltaminen, jossa kuljetaan toisten hallitsemisesta kohti mahdollistavien rakenteiden, jaetun vallan ja palvelevan johtajuuden käytäntöjä. Siihen liittyy Terhi Takasen ja Sari Komulaisen hahmottelussa eläinradan Leijonan laatu: ”Leijonan voima on sydämen tietoisuuden voimaa, jossa älytason ja tunnetason tasapaino on lähtökohtana. Sydämen tietoisuuden seuraaminen vaatii kykyä antautua uudenlaiselle organisoinnille, joka on sekä antautumista elämän virtaan että tietoista tahtomista.” Jokaisen voimavarat on vapautettava jonkin yhteisen ja suuremman palvelemiseksi. Näin kuljetaan henki-itsen kulttuuria kohti.

 

Suomalaisten henkisen historian tutkimisessa hollantilainen Harrie Salman on edennyt varhaishistoriasta niihin vaiheisiin, joissa ensin ruotsalaiset ja sitten venäläiset hallitsivat maatamme.

Salman kiinnittää huomiota siihen, kuinka kristinusko tuli Suomeen viimeistään jo 500-luvulla, siis paljon ennen Ruotsista tehtyjä ns. ristiretkiä 1100- ja 1200-luvuilla, jotka olivatkin enemmän ulkoisesti haltuunottavia toimenpiteitä katolisen kirkon ja Ruotsin valtion veronkannon tarpeisiin. Harrie Salman kiinnittää myös huomiota siihen, että Suomessa ns. modernisaatio lähti liikkeelle oikeastaan vasta 1860-luvulla, vuosisatoja myöhemmin kuin läntisessä Euroopassa. Kehitys on ollut välillä ehkä liiankin nopeaa.

Suomi on ollut monessa mielessä rajamaa. Juha Nousiainen kirjoittaa runollisen kiehtovasti rajaseudun elämän erityislaaduista Kapka Kassabovan kirjan Border. A Journey to the Edge of Europe pohjalta. Joskus elämästä voi oppia enemmän periferioissa kuin keskuksissa.

 

Pentti Kananen pureutuu tämän ajan polttavimpiin talouden ja yhteiskunnan syväkysymyksiin leikkaavassa artikkelissaan ”Markkinaideologia yhteiskunnan kriisien taustalla”. Käy ilmi, miten vaikeaa on nykyajassa yhteistyölle ja kestävälle kehitykselle perustuvan toiminnan luominen. Koska ajattelutapamme näissä asioissa on vaillinnainen, käytännötkin muodostuvat ongelmallisiksi. – Vähän samaan tapaan kuin Goethe näki värien syntyvän valon ja pimey­den ”ristiriidan” sovituksesta, Hegel katsoi kehityksen kulkevan dialogisesti ristiriitojen ja niiden sovittumisen kautta. Samoin kuin Goethe koki, ettei Newtonin matemaattinen lähestymistapa värin olemukseen kyennyt tuomaan esiin sitä alkuilmiötä, jossa värit syntyvät, ei Hegelinkään mukaan matemaattinen tiedon rakentaminen kykene sovittamaan teesin ja antiteesiin ”ristiriitaa” synteesiksi. Ratkaisun sijasta ajaudutaan umpikujaan, konflikteihin ja sotaisuuteen.

 

Antti Filppu lähestyy artikkelissaan ”ristiriitaa” elämänkatsomustiedon ja uskonnonopetuksen välillä, tuoden esiin myös steinerkoulun tilanteen. Löytyykö näissä asioissa hedelmällistä synteesiä, joka antaisi konfliktihakuisuuden sijaan tilaa erilaisille tavoille lähestyä maailmaa ja ymmärtää erilaisia maailmankatsomuksia?

 

Jeremy Qvickin kesä on ollut täynnä tietoisuustyöskentelyyn liittyviä sosiaalisia tapahtumia. Raportissaan hän tuo meille sekä yleistä kuvaa ja tärkeitä oivalluksia että yksityisempää, elämänmakuista kokemista. Hänen persoonallisen elämänkuvauksensa kautta aistin tulevaisuutta: yksilöllisen ja yhteisöllisen syvempää yhteen liittymistä, itsensä kokonaisvaltaista likoon panemista, sellaista, minkä täytyy tulla, jotta emme jäisi polkemaan paikallaan. On kyettävä todella kohtaamaan omaa ”astraalisuuttaan” ja muuntamaan sitä kohti henki-itsen laatuja, mihin Martin Kollewijnkin haastattelussaan viittaa. Toki ei rynnäten päättömästi, vaikka ylittäisikin norminopeuden. Ja tekstiä lukiessa tuntee monessa kohtaa paitsi ulospäin suuntautuvan innostuksen myös itsetiedostamiseen ja goetheläiseen havainnointiin kykenevän reflektion.

Veli-Matti Halosen selostus Inner Humanity Camp -kokoontumisesta täydentää Jeremyn tekstiä ja tuo toisaallakin esillä olevat teemat suomalaisuudesta sekä yhteiskunnallisen ja taloudellisen tilanteen analyysistä.

Voi hyvällä syyllä sanoa, että tässä numerossa on mikaelisia teemoja, kuten ajankohtaan sopii. Niihin tuo hienon sävynsä Riia Saaren pihlajan, katajan sekä hämähäkin olemusta valottava kirjoitus, joka muistuttaa meitä ihmisen ja luonnon syvästä yhteydestä, jota emme vielä kokonaisuudessaan voi käsittääkään.

 9.9. 2017

Pentti Aaltonen